30.6.2013

Juhannuksen taikaa

Otti minulta pienoisen tovin tarjoilla teille juhannuksen kuva saldo. Kuvailu- tai bloggailuinto ei ole laantunut, mutta noiden lukuisien kuvien läpikäyminen yksitellen, epäonnistuneiden poistaminen ja onnistuneiden rajailu ja pienentely sun muu muokkailu ei ole oikein kiinnostanut lähi aikoina.
Miten raivostuttavaa on tuijottaa vuorotellen kolmea (luoja tietää joskus jopa kymmentä) hyvin saman näköistä kuvaa missä nukella on tismalleen sama asento, mutta kuva on ehkä otettu kolme milliä eri kulmasta! Koita siinä sitten keksiä ja päättää mikä niistä nyt sitten on todellisuudessa se onnistunein!
Tässä nyt jokatapauksessa joitakin kuvia juhannuksen alla saapuneesta uusimmasta tulokkaastani :)

Juhannuksena pääsin vihdoinkin toteuttaman inspiraatiota joka oli painanut mieltäni jo todella kauan. Tahtoisin aina kuvata nukkejani sellaisessa ympäristössä joka sopii niiden yksilölliseen tyyliin ja sitä varten olen jo pitkän aikaa haikaillut mökille missä on paljon kalliota kuvata löhikäärmettä omassa luolassansa. Joten nyt siis Jinafire ja parhaimmat kuvat kalliolta:
+ yksi kuva grillikatoksesta :)
P.S Elän tällä hetkellä suurta odotuksen aikaa nukkeharrastukseni parissa. Odottelen briteistä saapuvaksi kihlattuni ostamaa Twylaa, Coolshopista itse tilaamaani PD Operettaa ja sitten sain vielä tänään tietää että äitini osti minulle Dance Class Lagoonan, minkä saan kysiini kun menen seuraavan kerran käymään siellä! ^^


(Tahtoisin myös kovasti pitää jonkun kisan, mutta en oikein tiedä että minkälaisen enkä tiedä osallistuuko niihin sitten kukaan joten en varmaan toistaiseksi ainakaan uskalla :S  )

Kiitos!
~AgitéMaria

20 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :33
    ++ Pidä joku kilpailu :333
    Mie oisin ainankin osallistumassa :D!

    VastaaPoista
  2. Olisitko oikeesti? :O
    Ihanaa kun on kannustavi lukijoita! <3

    VastaaPoista
  3. Minäkin varmasti osallistuisin mielelläni, jos sellaisen järjestät ^3^

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia. Minä voisin osallistua, jos pidät jonkun kisan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, teitähän on jo monta jotka tahtoo kisailla O_o
      Pitääkin varmaan ruveta pohtimaan aihetta! ^^

      Poista
  5. Ouu eppää, kaikki ostelee sulle nukkeja ja mä oon omani joutunu ite ostaan >'D (Jos lapsuuden brätzejä/barbeja ei lasketa)

    Joo kisaa pystyy vaa ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistumiseni riippuu siitä minkä aiheinen kisa ois :D

      Poista
    2. Miulla on semmosia ihania ihmisiä ympärillä jotka joskus ostelee, se on aika ihanaa <3
      Harmi että siulla ei mee samoin :/
      Silti oot saanu jo vaikuttavan kokoelman kasaan! ^^

      Poista
  6. Jee, taas lisää kiinnostuneita! ^^

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia! Osallistuisin kisaan! ;)

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti kisa pystyyn! :) on vaikea sanoa osallistumisesta mitään, kun ei edes tiedä minkä tyyppinen kisa on.. ja kun ei tiedä saako anonyyminä osallistua. Mutta siitä huolimatta, osallistujia saat taatusti! Voisit pyytää esim. muita bloggaajia mainostamaan kisaasi, niin eiköhän niitä osallistujia ole sitten enemmän kuin tarpeeksi ;)

    VastaaPoista
  9. Jännä miten monsteritkin näyttävät yksilöllisiltä! Sinun School's out-Cleollasi on aivan erilaiset kasvot kuin minun yksilölläni :D Ja en osaa kuitenkaan sanoa, mikä niissä on erilaista. Ehkä silmät ovat millimetrin sadasosan eri kohdassa tai muuta vastaavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Yksilölliset erot on ihania <3 Vaikka kuinka monella olisi sama nukke, silti ne ovat kaikki täysin erilaisia! Ihan mukavaa että tehtaissa, ja suurimmaksi osaksi koneistetuissa sellaisissa, vielä kuitenkin tapahtuu "virheitä" eikä kaikki simmut ja suut osu aina tismalleen samaan paikkaan :)

      Poista
  10. kätevää kun muut ostelee nukkeja :D mulla lähes kaikki on omia ostamiani, ilmeisestikkin yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

    VastaaPoista
  11. Joo, on se kieltämättä aika kätevää. Kulutin Coolshopin Operettaan 38,95€ ja sillä hinnalla tulee kolme nukkea! :O

    VastaaPoista
  12. Miten saat nuo nuket pysymään pystyssä noin hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa kuvassa ne nojaa aina vähän johonkin, koitan vaan piilotella sitä faktaa :D

      Poista