Sain haasteen kolmelta eri taholta, joten en enää raaskinut jättää haastetta huomiotta vaikka muistaakseni sen joskus aiemmin olenki tehnyt. Vähän on taas postailut jäänyt, mutta yritän saada teille tänne kuvat uusista joululahja palleroistani <3
11 faktaa minusta:
-En keksi yhtään faktaa itsestäni!
-Olen kova tyttö metelöimään ja puhun yleensä melko kovalla äänellä.
-Olen melko aikaansaamaton ja tämänkin haasteen tekemiseen menee miljoona vuotta koska tuijotan TV:tä samalla!
-Tahtoisin päästä pian customoimaan
-Omistan maailman ihanimman koiran
-Alan epäillä etten tule koskaan saamaan korvauksia Norstarilta
-Minun ei pitänyt ikinä hankkia Pullippia ja nyt minulla on niitä 3
-Minulla on nälkä ja menen nyt tekemään jotain syömistä ennen kuin Simpsonit alkaa
- Sain joululahjaksi Assassin's Greedin uusimman pelin ja pääni hajoaa kun olen yhä äitini luona enkä pääse kotiin pelaamaan sitä!!
- Vaikka vihaankin talvea ja lunta, täytyy myöntää että olin hieman pettynyt kun joulusta tulikin musta
- Simpsoneihin ei ikinä kyllästy vaikka olen nähnyt kaikki jaksot monen monta kertaa
Haastajien kysymykset:
Weronika Monsters
1. Mikä oli ihan ensimmäinen Monster High nukkesi?
- Basic Venus McFlytrap
2. Paras tv-sarja ikinä?
- Doctor Who tai Supernatural
3. Kuinka pitkä olet?
- 175-180cm en ole ihan varma
4. Jos olisi mahdollista, että saisit lemmikiksesi minkä tahansa eläimen koko maailmassa, mikä se olisi?
- Jos mielikuvitus eläimet lasketaan ni sitten lohikäärme :D Mut jos ei niin miulla on jo maailman ihanin koira
5. Mihin seuraavista tosi-tv-ohjelmista menisit, jos olisi pakko: Idols, Talent, Master Chef, Big Brother?
- Olisin varmaan aika huono menestys noissa kaikissa, mutta jos ois ihan pakko valita niin Master Chef
6. Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi?
- Toppi ja ihanat pyjamahousut jotka löisin cittarista miesten puolelta kympillä!
7. Oletko ala-asteella, yläasteella, lukiossa/amiksessa vai vielä vanhempi?
- Amiksessa olen, mutta eihän se ikää kerro, voihan sinne mennä vanhempanakin
8. Rakkain MH-nukkesi? Miksi juuri se?
- Varmaankin Scary Tales Clawdeen Wolf, mutta en kyllä osaa sanoa miksi.
9. Kun katsot vasemmalle, mitkä ovat kolme lähintä esinettä?
- Melkein tyhjä sipsipussi, kännykkä ja meikkipussi
10. Kuinka monta nukkea olet ostanut/saanut vuonna 2013?
- Kaikki nukkeni mitä minulla on, paitsi Basic Venus McFlytrap
11. Mikä näistä urheilulajeista on mukavin: uinti, hiihto, luistelu, jalkapallo
- Uinti tai jalkapallo
Monsteri Hetki
1. Mikä oli ensimmäinen Monster high-nukkesi?
- Basic Venus McFlytrap
2. Mitä sinä harrastat?
- Mikä lasketaan harrastukseksi? Varmaan ainakin blogaan, valokuvaan ja nukkeilen
3. Jos saisit olla kuka tahansa Monster high hahmo yhden päivän, mikä sinä olisit? Miksi?
- Clawdeen, yksinkertaisesti siksi että olemme sama jo muutenkin :D
4. Mikä on lempiharrastuksesi?
- Nukkeilu
5. Mitä sinä söit viimmeksi?
- Leipää
6. Jos saisit minkä vain Monster high nuken mikä se olisi?
SDCC exlusive Basic Frankie Stein Black and White
7. Mihin maahan haluaisit matkustaa eniten? Miksi?
- Iso-Britanniaan koska Doctor Who, Harry Potter, ihana kieli, ihanat miehet ja supersöpöt puhelinkopit
8. Kauanko olet keräillyt monstereita
- 24.12.2012 - 29.12.2013, eli vuoden ja 5 päivää
9. Mitä sinulla on nyt päälläsi?
- Toppi ja ihanat pyjamahousut jotka löisin cittarista miesten puolelta kympillä!
10. Mitä sinä sanoit viimmeksi?
- Jossu, hyppää!
11. Mikä on lempieläimesi?
- Koira
Pinkun Nuket
1. Onko sinulla Monster High tilpehööriä?
- Monster High Lukuvuosikalenteri, jos se lasketaan?
2. Mikä puhelin sinulla on?
- Nokian C2-05, ja vielä kaikenlisäksi se on pinkki :D
3. Mikä oli paras joululahjasi?
- Pullip Wilhelmina
4. Mitä sanoit viimeksi?
- Okei, moikka.
5. Minkälaiset sukat sinulla on nyt jalassa?
- Ei ole sukkia
6. Haluaisitko Pullipin?
- No tällä hetkellä en ainakaan, löytyy jo molemmat mistä unelmoin.
7. Jos haluat, minkä haluaisit ja miksi?
-
8. Moneltako nyt kirjoitat tähän vastausta?
11:41
9. Mitä kuuluu?
- Kuuluu tosi hyvää, kiitos vaan kysymästä :)
10. Mitä pidät mun Pullip Melissasta?
- Melissa on supersöpö !
11. Mihin nukkeen koskit viimeksi ja mitä sillä teit?
- Letitin Pullip Wilhelminan hiukset
~AgitéMaria
Laitathan pian pullipeistasi kuvia! ;))
VastaaPoistaJust niin Agité! Kuvii tänne uutukaisista! :D
VastaaPoista