22.2.2015

Se sarvipää josta puhuin aiemmin...

... Olisi varmaankin helpompaa nimetä näitä kustomointi aiheisia postauksia jos keksisin näille kustomoiduille nukeille nimiäkin joskus!

No mutta, asiaan:
Pyörittelin tätä sarvipää (Luciferin enkeli) idistä päässäni pitkään ennen kun rupesin saamaan jotain aikaiseksi. Kesti päättää, että valitsenko valmiiksi punatukkaisen nuken vai menenkö ihan kasvojen mallin mukaan ja aloitan niin sanotusti kokonaan alusta. Lopulta Operetan tatuoinnit ja kasvokuviointi vei voiton.

Käytin pohjana PD Operettaa







Hommaa ei oo viety täysin päätökseensä vielä. Taikasauvaan ja vaatetukseen tulee varmasti jossain vaiheessa tulevaisuutta muutoksia. Nyt oon vaan niin innoissani pari päivää sitten saapuneista kuiduista sun muista kustomointitarpeista, että en jaksa enää tähän neitiin panostaa vaan tahdon jo päästä tekemään jotain kokonaan uutta! 

14.2.2015

Toy Fair New York 2015 (EDIT 18.02.)

Vähän ehkä harmittaa, kun kaikki leviää nettiin niin nopeasti ja Mattelin on hankala pitää mitään salaisuutena. Ei näy pätkissä yhtään nukkea mitä ei olisi jo paljon aiemmin netissä nähty :/ Mutta Astronovasta irtosi lisätietoa! Sehän leijuu! Sisäinen (nojoo, ompa tosi sisäinen) lapseni taas 
heräsi, pakko varmaan hankkia tuo leikkisetti ihan vaan että saan nähdä nuken leijuvan :D


(jostain syystä en saa tätä klippiä näkyviin :/) 
Kohdasta 0:50 kohtaan 1:12 on Ever After Highta käsittelevä osio, missä esitellään Way Too Wonderland sarjan nuket, ei sielläkään mitään kovinkaan uutta ja yllätyksellistä.

EDIT (16.02.)


 Voi miksi tämä on 2-pack!? Cleo on niin ihana ja Deuce, no... ei niinkään!
 Freak Du Chic Toraleilla on ihana meikki/tukka
 Gooliopen boksi on aivan uskomattoman hieno ja kekseliäs, pointsit siitä!
 Tää tuli miulle yllätyksenä, en tiennyt että Lagonasta ja Gilistä on tulossa 2-pack
 Vihdoin uusi Nefera (must have!)
 Uusi hahmo Mouscedes King: söpö nukke, kamalat vaatteet
Uusi hahmo Elle Eedee


Lähde

EDIT (17.02.)

Uusia, selkeämpiä ja parempi laatusia kuvia:















Lähde

EDIT (18.02.) 

Oon aika kiinnostunu tosta musikaalista, vaikka en muuten ookkaan MH leffoille lämmenny.


14. Helmikuuta


Oikein ihastuttavaa Ystävänpäivää teille kaikille! <3 

11.2.2015

Vähän lisää oheistuotteita...

Miun mielestä tää MH oheistuote mylläkkä alkaa mennä jo melko pitkälle. Uusia minifiguureja uunista ulos. Mitäs mieltä te ootte? Tykkäättekö? Aiotteko hankkia?
Jos olen käsittänyt oikein, niin ainakin joissain maissa näitä minufiguureja tulisi Monster High lehden kylkiäisinä.




Lähde

10.2.2015

Haaste

Diamondin blogista bongattu haaste!

Miksi aloitit nukkeilun?
Monster High ilmestyi kauppojen hyllylle. Ensin tuli vastustamaton Clawdeen ja sen jälkeen vielä vastustamattomampi Venus!

Mihin olet nukessasi tyytyväinen/mistä pidät eniten? (vain yhdestä nukesta)
Tällä hetkellä olen tyytyväisin Tae Williamiini vaikka kustomointi prosessi onkin yhä kesken :)

Mikä on pahin asia mitä nukellesi on käynyt?
Scarytales Clawdeen Wolfini pysäyttämätön liimaongelma. En tahdo re-rootata, sillä pidän nuken hiuksista niinkuin ne ovat nyt. Samalla kuitenkin stressaan milloin ongelma leviää niin pahasti että se pilaa vaatteet tai valuu nuken naamalle..

Mistä nukesta unelmoit?
Tää vaihtuu ihan viikoittain fiiliksen mukaan, mutta tällä hetkellä olen omistautunut metsästämään Dawn of The Dance Clawdeenia sopuisaan hintaan.

Omistatko MIO nukkea/haluaisitko omistaa?
En omista enkä myöskään halua omistaa :)

Haastan kaikki, jotka tän haluavat tehdä!

Lohdutuskuva, koska tynkä postaus

2.2.2015

Huonoja uutisia

Tahdon heti ensi alkuun tehdä tässä selväksi: en julkaise tätä postausta siksi että tahtoisin aiheuttaa riitaa, loukata, tai pahoittaa kenenkään mieltä! Pahoitin vain tapahtuneesta itse mieleni ja tahdon avautua tästä teille lukijoille, sillä koen ettei minua kohdeltu reilusti.

Osallistuin siis joulukuussa Ghoulicious blogin kuvakisaan

Ohjeet kuuluivat seuraavasti:



Osallistuin tällä kuvalla:

....ja voitin:


Kuvakisan voittaja ilmoitettiin 15. päivä joulukuuta ja heti saman päivän aikana laitoin sähköpostia menemään:
Ja seuraavana päivänä siitä, ilmoitti Ghoul doll että paketti on postitettu.


.....sitten odoteltiin.... ja odoteltiin....Postin olisi kuulunut toimittaa paketti ennen joulua. 30. päivä joulukuuta otin Ghoul dolliin uudelleen yhteyttä, tiedustelin seurantatunnusta:

... En saanut seurantatunnusta. Noh, odottelin pikkusen vajaa viikon, 5. päivä tammikuuta rohkenin tiedustella lähetystunnusta uudemman kerran:




Sitten odottelin.... ja odottelin.... ja odottelin.... JA odottelin.

Ghoul doll tosin lähti Thaimaaseen vasta 7. päivä, ja kirjoitti sieltä käsin myös 2 uutta blogipostausta:

 30. päivä tammikuuta otin uudelleen yhteyttä:

Eikä vieläkään ole kuulunut mitään. Joko Ghoul doll ei ole ikinä lähettänyt pakettia, tai vaihtoehtoisesti Posti on töpännyt todella pahasti. Kumpi tahansa vaihtoehto onkaan kyseessä, mielestäni tilanteeseen on asennoiduttu lapsellisesti ja välinpitämättömästi. Kadonneen paketin arvoitusta ei yritetä selvittää, eikä edes viesteihini vastata jotta pystyisin selvittämään asiaa itse.

Nyt Ghoul doll on ilmoittanut pitävänsä jo uuden kuvakisan vaikka vanhaakaan ei ole hoidettu kunnialla päätökseen, siispä en aio osallistua. Ja suosittelen myös Ghoulicious blogin kanssa lukijoita miettimään, sillä yhteydenpito ja asioiden selvittämien ei tunnu luonnistuvan.

EDIT (3.2.2015):


Että tämmöistä sitten tänään:
Vähän kieltämättä hymyilytti kun läpi lukaisin... :)