5.2.2014

Liian monta rautaa tulessa

Heippa!

Blogi jää tästä eteenpäin melko vähäiselle huomiolle. Yritän kuumeisesti löytää itselleni uutta asuntoa, työssäoppimisjakso on ohi ja opinnäytetyön teko alkaa. Olen myös menossa kesälomalla pikkuiselle Lontoon reissulle ja tahdon säästää niin paljon rahaa kuin mahdollista. Joten sekä aika että raha on molemmat tiukilla keräily/bloggaus harrastuksen kanssa. Muutamat uudet nuket on yhä esittelemättä ja kustomointi kuumeeni on aivan järkyttävä. Pyrin siihen ettei blogi ole jäämässä millekkään tauolle ja ilmoitan aina kun jotakin tärkeää tapahtuu (esim. Norstarista otetaan vihdoin yhteyttä).

Aion myös pyrkiä pysymään aktiivisena lukijana vaikkei omien postauksien tekemiseen riittäisikään rahkeita. En todellakaan ole niitä ihmisiä, jotka on kyvykkäitä suorittamaan miljoonia tehtäviä kerralla enkä myöskään kestä kovin hyvin painetta, joten jokainen varmasti terveellä järjellä ymmärtää opinnäytetyön menevän harrastuksien edelle.
Toivottavasti olette kärsivällisiä :)
~AgiteMaria


6 kommenttia:

  1. Ymmärrän että on kiirettä, olen itsekkin jo ihan hermona Seiskan todistuksesta, ekan kerran kun jokin arvosana jää päästö todistukseen, mutta asunnon etsiminen on todella tärkeää, toivottavasti pääsette Lontooseen (:
    + Toivottavasti ehdit edes joskus postailla ^3^ <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lentoliput ja motelli on jo maksettu, että kovasti olen jo Lontoosen menossa. Säästän vaan että saan syödä hirveät määrät ja shoppailla ihan hulluna :D
      Toivottavasti tulee hyvät numerot päättäriin, tsemppiä siihen :)

      Poista
  2. Ei minullakaan aina aikaa löydy, onnea, jos pääset Lontooseen, sillä minä en pääse nwn

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän oikein hyvin bloggailukiireet. Itsellänikin on aina joitakin koulujuttuja hoitamatta eikä aina ehdi bloggaamaan.
    Minäkin haluaisin kovasti Lontooseen. ^_^ Pidähän sinä hauskaa minunkin edestäni ! Ja muista shoppailla oikein kunnolla. ;)

    VastaaPoista
  4. Harmi että on kiireitä, mutta kiva että ehdit välistä postailla >W<
    Ooh, lontoo on siisti paikka! Pidä oikein hauskaa siwllä jajjaja shoppaile paljon;)

    VastaaPoista
  5. Onhan mullakin paljon koulukiireitä, joten en postaa niin usein
    ja mulla on paljon kokeita..
    JA mun pitäs nostaa keskiarvoa :c

    Mutta hyvä jos edes vähän postailet välillä

    VastaaPoista